sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

10.4.2016 Arcos - Camas

Hostalin alakerrassa oli baari, joka on saman perheen omistuksessa kuin majapaikka. Halpaan majoitushintaan sisältyi ilmainen juoma baarissa. Kävin illalla nauttimassa Andalusian ylpeyttä, Amotillando-sherryä. Omistaja tyrkytti sen puolipakolla vaikka janoon olut tai kahvi olisi ollut parempi vaihtoehto. Omistaja-isäntä oli puhelias ja seurusteli kaikkien asiakkaiden kanssa. Hän kehui aamupalaa ja lupasin tulla ruokailemaan ennen lähtöä. Aamupala sisälsi munakkaan tomaattia, salaatinlehtiä, kahvia ja juuri puristettua appelsiinimehua. Hinta oli 3 euroa.
Söin kaiken nälkäisenä ja otimme vielä läksiäiskuvat baaritiskin takana.

Ajo ei ollut irtonaista aamusta, sadan kilometrin päivämatka tuntui vaikealta saavuttaa, liekö syynä illalla saadut vilunväristykset. Ennen nukkumaanmenoa aloin väristä kylmästä, mikä viittaa lievään auringonpistokseen. Myös syöntipuoli on ollut vähäistä koko alkumatkan. Kävin tienlaidan ravintolassa tarkastamassa tarjontaa ja tilasin liha-tomaattitapaksen ja cafe americanon. Annos olikin varsin ruokaisa, vaaleaa leipää ja isoja lihanpaloja.

Sää vaihteli päivän mittaan, aamusta satoi, jossain vaiheessa oli kova myötätuuli joka vaihtui iltapäivällä vastatuuleksi. Päivän tavoite oli päästä Sevillaan, jonne saavuinkin viiden maissa iltapäivällä. Kaupungissa oli paljon väkeä liikkeellä. Kuuluisaa Sevillan parturia en kuitenkaan nähnyt, olisiko ollut kotikäynnillä:)

Ajelin kaupungin pohjoispuolen lähiöön ja paikallisilta neuvoja kysymällä löysin halvan hostalin. Edellisenä iltana kysyin neuvoa asiat tietävältä ammattikunnalta, taksimiehiltä. Avainsanat olivat hostal ja economico, veinte, trenta euros. Majapaikka löytyi hyvin niillä ehdoilla.

Päivän kilometrit sisältäen pienen harhailun 104 km.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti