Lopuksi

Kyseessä oli ensimmäinen pidempi polkupyöräreissuni.Matkaa kertyi hieman vajaa 1500 kilometriä ja kokonaisia ajopäiviä tuli 12. Olen tyytyväinen matkaan, se täytti odotukset ja antoi käsitystä omista mahdollisuuksista polkupyörämatkailussa. Mielenkiintoista oli myös seurata kunnon kehittymistä. Dataa kertyi, koska Garmin Edge 705 polkupyörätietokone sykevöineen oli kytkettynä ensimmäistä lyhyttä ilta-ajoa lukuunottamatta koko ajan. Keskisyke putosi matkan aikana noin 15-20 lyöntiä minuutissa. Kertaakaan en tuntenut olevani nääntymispisteessä. Paikat eivät kipeytyneet, ainoastaan molempien käsien kaksi laitimmaista sormea menivät tunnottomiksi, tunto palautuu pikkuhiljaa. Olin harjoitellut kevään ajamalla noin kymmenen sadan kilometrin lenkkiä. Vältyin vatsataudeilta, vaikka söin kaikkea mitä eteen tuotiin. Omasta mielestäni omaankin ns. "ajokoiran ruoansulatuksen", joka ei aivan vähästä hätkähdä.
Pyörä toimi hyvin, polkimet pettivät, mutta ne olivatkin ainoa osa jotka eivät "kuulu" muuten kohtalaisen laadukkaista osista kasattuun kokoonpanoon.
Päivämatkat pyörivät tyypilliseen tapaan 100-150 km haarukassa, maksimi oli pitkän ajopäivän kerryttämä 181 km. Keskinopeus oli päivä toisensa jälkeen 18.5 km/h ja ajoaika päivässä oli kuutisen tuntia. Polkupyörä on mainio tapa matkailla hitaasti ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta tunsin oloni turvalliseksi tienpäällä. Säät suosivat ehkäpä liiankin kanssa. Sain muutaman paikan ihostani kesimään palamisen seurauksena. Maastoyöpymisiä tuli kolme, viileämmillä keleillä hotelliöiden määrä olisi todennäköisesti vähentynyt. Illalla, ennen auringon laskua olo teltassa on kuin huonosti lämmitetyssä saunassa.
Reitin varressa löytyi ruokaa ja juomaa kiitettävästi ja Itä-Euroopassa on mielestäni on turvallista liikkua myös yksin.

Olen joskus kuullut kutsuttavan polkupyörämatkaajia "maanteiden hiljaisiksi raatajiksi". Sain reissulla hieman makua siihen maailmaan ja nimitys on aika tavalla oikeaan osuva. Eräänlaista raatamistahan onkin edetä päivässä satakunta kilometriä säästä riippumatta. Polkupyörämatkailuun kuuluukin mielestäni kyky sietää epämukavuutta. Yksin ajettaessa juttukaverin puute tuo oman leimansa reissuun ja vaatii luonteesta riippuen enemmän tai vähemmän henkistä kanttia fyysisen rasituksen lisäksi.

14-15-7.2010, Lilaste-Tallinna

14.7.2010
Lähtö aamuviideltä hotellista. Sää oli aamuvarhaisella miellyttävän viileä ja ajelin parikymmentä kilometriä ennen kuin nälkä yllätti. Pyörä parkkiin tien laitaan ja vuorossa oli aamiainen asfaltilla kuuluisaa elokuvaa mukaillen. Aamiaiseen kuului viimenen pikapuuropussi ja pikakahvia. Pysähdys vei puolisen tuntia. Päivä oli melko tavalla ajovoittoinen, pysähdyksiä tuli parinkymmenen kilometrin välein ja muutama ostos tuli tehtyä tienvarsikaupoista. Epätasaisesti ruskettunut, hikinen olemukseni aiheutti säälinsekaisia ilmeitä lajitovereissa. Rajalla vaihdoin viron kruunuja ja taas käteisen rahan tuoma varmuus valtasi mielen. Ajattelin polkea päivän aikana jonnekin Pärnun ja Tallinnan välille, että viimeisestä päivästä ei tulisi kovin pitkä ja ehtisin lautalle kohtuuaikoihin. Ohitin Pärnun ja annoin Garminin etsiä majapaikkaa. Sellainen näyttikin olevan noin 25 km päässä Pärnusta. Selvisi, että paikka onkin suljettu ja kysyessäni minulle kerrottiin, että Märjamaasta löytyisi hotelli. Lähdin polkemaan kohti pohjoista, takana oli noin 170 km. Ollessani tien laidassa juomatauolla, sattui reissun ainoa todellinen vaaratilanne. Pyörä oli reunaviivan takana keskiseisontatuella ja olin ottamassa ojan puoleisesta laukusta juomaa, kun ohiajava rekka pyyhkäisi vasenta laukkua siten, että laukkuun jäi mustat jäljet ja se repesi renkaan sivun osuessa solkeen. Ohjaustanko pyörähti ympäri pysähtyen vaijereiden varaan ja telttapussi "räjähti" ilmanpaineen vaikutuksesta halki. Rekka meni menojaan, jäin tarkastelemaan vahinkoja. Tilanne oli hetkessä ohi ja ajattelin, ettei ollut vielä minun vuoroni lähteä, kuten ei ollut edellisenäkään vuonna Venäjällä Kazanin lähellä, kun jouduin moottoripyörällä kilpaa ajavien rekkojen väliin.
Jatkoin matkaa ja löysin majoituksen puhkemajasta eli kotimajoituksesta edulliseen 230 kroonin hintaan. Päivälle tuli mittaa ja kilometrejä kertyi gepsin mukaan 181.

15.7.2010

Herätys 4.30, majatalon emäntä laittoi aamupalat jonka jälkeen pääsin tienpäälle. Edessä oli vielä 100 km, jonka jälkeen reissu on ohi. Via Baltica on tuttu tie monilta aiemmilta moottoripyöräreissuilta, mutta kyllä polkupyörän selästä näkee hien sumentamienkin silmien läpi enemmän. Tallinnan keskusta-alue on yllättävän suuri, osuin paikalle aamupäivän ruuhka-aikaan, mutta ajo satamaan sujui ilman kommelluksia. Laivan lähtöä odotellessa oli aikaa panna asiat tärkeysjärjestykseen, sulloin muurahaishapolta haisevat, hikiset T-paidat Merekeskuksen roskapönttöön ja täytin etu- ja takalaukut parhailla Viron tuliaisilla. Laiva seilasi meren yli Helsinkiin eikä shotseihin pukeutunut ja ahavoitunut laitapuolen kulkijan näköinen reissaaja herättänyt pahennusta päihtyneen risteilykansan keskuudessa. Päivän kilometrit 99 km.

11-13.7.2010. Klaipeda-Lilaste

11.7.2010
Tien päälle kahdeksan jälkeen. Klaipedaan oli noin 15 km polkaisu, kaupunkiin tullaan maksuttomalla lautalla. Lautalla amerikkalainen pariskunta bongasi nuhruisen pyöräilijän ja tuli kyselemään reittiä. Ilmeni, että he olivat asuneet yli 17 vuotta Latviassa eivätkä olleet käyneet koko aikana esimerkiksi Kaliningradissa tai muualla Venäjällä. Yllytin heitä rohkeuteen omalla esimerkilläni, että Kaliningradista voi selvitä hengissä jopa yksin. Klaipedasta oli reilun parin tunnin ajo rajalle ja Latvian puolelle. Latviassa palvelutarjonta heikkeni eikä rajalta Liepajaan päin mennessä ollut huoltoasemia tai muita juottopisteitä noin 40 km matkalla lainkaan, onneksi tuli otettua hotellilta vettä pulloihin tarpeeksi. Taloista en ole toistaiseksi käynyt kyselemässä vettä, vaan olen ostanut kaiken tienvarsikuppiloista, kaupoista tai huoltoasemilta. Päivä oli taas kuuma ja muutama kilometri ennen liepajaa löytyi sopivan oloinen hotelli Jūrnieka Ligzda ("Merimiehen pesä") kohtuulliseen noin 30 euron hintaan. Ystävällinen virkailija respassa toimitti pyörän suojaan erilliseen ulkorakennukseen ja aikaisti kokin työpäivää siten, että tulisin saamaan aamupalan normaalin klo 9.00 sijaan jo 7.30. Hikinen ajopäivä oli ruhtinaallista kruunata kylmällä suihkulla. Päivän kilometrit 114 km.

12.7.2010
Aamulla huomasi, että päivästä on tulossa kuuma. Liepajassa oli viitat Riiaan ja lukema oli 220 km. Päätin jakaa matkan kahtia, eli olla yötä jossain välillä. Varasinkin jo aamusta huoneen hotelli Erästä, koska turhaa kai retkeilyvarusteita on kuljettaa mukanaan, jos niitä ei käytä. Päivä oli tai ainakin tuntui tähänastisista kuumimmalta ja ajelinkin osan päivästä pelkkiin pyöräilyshortseihin verhoutuneena. Tienvartta kulkiessaan näkee kaikenlaista ja hikinen prinssi maitokahvin värisellä ratsullaan karautti paikalle, kun tien varressa oli kaksi neitoa pulassa. Kaikesta päätellen äidiltä ja tyttäreltä oli puhjennut rengas 80-luvun Audista. Naiset olivat asennelleet tunkkia auton alle, mutta voimat eivät riittäneet pyöränmuttereiden avaamiseen. Rengas vaihtui riuskan miehisin ottein ja palkkioksi hyväntekijä sai ottaa kuvan autettavistaan. Kuumasta päivästä johtuen juotavaa meni paljon, arvioisin juoneeni 7-8 litraa päivän aikana ja pidin taukoja kuumimpana aikana noin 10 km välein. Pystytin teltan illaksi pellon laitaan suurten haapojen alle. Liekö hotelli Erässä ollut aiemmin jokin itäeuroopalainen seurue, kun löysin itsestäni syöpäläisiä. Hiuksissa ja pyöräilyshortsien alla kulki kaksi punkkia, kolmas oli telttapatjalla ja neljäs sisäteltan verkkokankaalla pyrkimässä sisään.Kotoakin oli näemmä tullut kannustava tekstiviesti. "Vieläkö sä olet hengissä?". Siellä varmaan luullaan, että Ari on viipaloitu jossain Vilnan valtatien varressa ja lähetetty pahvilaatikossa kotiin. Ja juuri kun sen TV-shopin paketinkin piti tulla :-) Päivässä matka eteni 125 km.

13.7.2010
Kännykän herätys piippasi klo 4.30 ja oli aika häipyä tästä punkkien pesästä. Keittelin tien laidassa kaurapuurot ja pikakahvit kymmenkunta kilometriä edettyäni. Aikaisen aamuherätyksen tarkoituksena oli ajaa viileän aamupäivän aikana mahdollisimman pitkästi jotta iltapäivän voi polkea rauhallisemmin. Huomasin että polkimissa oli jotain vialla, tarkemmin tutkittuani totesin, että muutaman euron maksaneet, tilapäiseksi tarkoitetut polkimet olivat tulossa matkansa päähän. Vasen poljin oli haljennut ja heilui ikävän tuntuisesti. Näytti siltä, että Riiasta on etsittävä alan liike ja laitettava asia kuntoon. Olin Riiassa puoliltapäivin. Seikkailin ohitustiellä autojen joukossa etsien keskustaan vievää liittymää. Liittymä löytyikin ja kuin sattuman kaupalla polkupyöräliike. Latviassakin asiat näyttävät aina lopulta järjestyvän kuten entisisessä emämaassaan Venäjän Federaatiossa on tapana. Pyörä sai kymmenen minuutin hoidon sekä liikkeen parhaat Exustarin polkimet, yhteensä 10 latia. Riia, pohjolan Pariisikin mainittu osoitti parhaita puoliaan kauniina kesäpäivänä ja polkupyöräilevä matkamies sai nauttia arkkitehtuurista ja mielenkiintoisista katunäkymistä. Riia on keskustaltaan kohtalaisen suuri kaupunki ja sen läpiajo vei aikaa toista tuntia. Pääsin viimein Tallinnaan johtavalle tielle. Etäisyyttä Tallinnaan on noin 270 kilometriä. Päätin ajaa jonkin matkaa pohjoiseen päin ja majoittua johonkin Saulkrastin lähelle, jossa tiesin olevan majoitusta saatavilla. Sopiva paikka löytyikin Lilastesta rivitalotyyppisestä motellista, joka kustansi noin 30 euroa. Pyykkäilin vaatteita ja ja pyörä osoitti toimivuutensa myös pyykinkuivaustelineenä. Pöksyt, paidat ja sukat kuivuivat lämpimässä tuulessa hetkessä kuiviksi. Pyykinkuivaustelineeni tosin herätti hilpeyttä naapurihuoneiston venäläisten keskuudessa. Taitoin matkaa 149 km.

10.7.2010. Kaliningrad-Liettua

Ruhtinaallisen aamupalan jälkeen uloskirjautuminen hotellista ja lähtö maantielle. Jälleen tuli esiin Kaliningradin pyöräilijäepäystävällisyys, kun jouduin kantamaan kamelia monta kymmentä porrasta päästäkseni oikeaan suuntaan vievälle tielle. Maantiekartan tarkkuus ei riittänyt, suunnistelin kyselemällä kadunmiehiltä ja seuraamalla Garminin karttanäytöllä etenevän nuolen suuntaa, pohjoiseen oli mieli. Pääsin aikanaan kaupunkia kiertävälle kehälle, josta vei uusi moottoritie Zelenogradskiin, Kuurinkynnään alkupäähän. Zelenogradskin läpi ei tarvinnut ajaa, vaan Liettuaan ja Kuurinkynnäälle menevä tie lähti keskustan ulkopuolelta. Ostin mummolta mansikoita janoon ja tuin samalla venäjän eläkeläisten taloudellista tilannetta parilla sadalla ruplalla. Koska päivästä tulisi kuuma, ilmeisesti kaikki kynnelle kykenevät olivat päättäneet lähteä rannalle. Autojono oli useita kilometrejä pitkä, mutta polkupyörällä eteneminen sujui hyvin. Kovasti odottamani hiekkasärkkä osoittautui pieneksi pettymykseksi, koska tieltä näkyi meri äärimmäisen harvoin, jos koskaan. Hiekkarannat lymyilivät parin-kolmen sadan metrin päässä eikä rantaan johtanut juurikaan teitä. Rannat ovat kyllä näkemisen arvoiset ja väkeä oli runsaasti. Zelenogradskista on Venäjä-Liettua rajalle noin 50 km ja välillä on vain pari-kolme kyläpahasta. Rajamuodollisuudet sujuivat hyvin, odottelua oli noin kymmenen minuuttia. Liettuan puolella hiekkarannat jatkuvat, infra on vain jotenkin valmiimman oloista ja ympäristö vähemmän nuhruista. Enemmän nuhruinenkin paikka tosin löytyi. Valtava merimetsoyhdyskunta oli tuhonnut aikamoisen alueen aivan tien laidasta. Alueella oli paljon kuolleita puita ja guanoa oli putoillut jopa asfaltille tienlaitaa reunustavien puiden latvustoissa asuvien lintujen elintoimintojen seurauksena. Ajelin illaksi lähelle Klaipedaa pieneen kylään, josta löytyi majoitusta hieman kalliiseen 180 litan hintaan. Kylä oli viehättävä ja ihmiset käveleskelivät rantabulevardilla, sinne oli satunnaisen retkipyöräilijänkin hyvä sulautua joukkoon. Illalla oli taas ohjelmassa pyykkäystä, sukat ja kalsarit liehumaan ja samalla kuivumaan laukkujen päälle seuraavana aamuna. Kilometrejä kertyi 121.

9.7.2010 Elblag-Kaliningrad

Hyvin nukutun yön, ravitsevan ja runsaan aamupalan jälkeen on hyvä käydä kohti päivän seikkailuja. Tänään olisi vuorossa rajan ylitys ja siirtyminen Äiti-Venäjän maaperälle Kaliningradiin. Ajelin Elblagista Fromborgin ja Braniewon kautta rajalle. Braniewossa käytin viimeiset zlotyt ravintoon ja juomiin. Itämeren rannikon pikkukylät ovat todella idyllisiä ja rakennuskanta on hyväkuntoista. Paikoilla on myös asuttu kauan, suomessa oli vielä monin paikoin savupirttejä, kun täällä oli kunnon kyliä.
Braniewon lähellä ja rajan jälkeen Kaliningradin puolella oli suuria hautausmaita, joihin oli haudattu satoja puna-armeijan sotilaita. Monissa hautakivissä kaatumispäivä oli helmi-maaliskuussa 1945.
Rajan ylitys sujui hyvin, raja-asema oli pelkkien naisvirkailijoiden hallitsema. Olin varustautunut valmiiksi täytetyllä maahantulokortilla, mutta eteeni annettiin uusi, koska kortin sarjanumero/malli oli vaihtunut sitten vuoden 2009. Matkahermeksen hankkima kertaviisumi toimi kuten pitääkin ja rajan ylitys sujui ongelmitta, muita papereita, edes tulliselvityskaavaketta ei tarvittu. Kaliningradin alue alkoi samantapaisilla maisemilla, mihin Puola päättyi, kaikesta päätellen nämä ovat joskus olleet samaa valtakuntaa. Vastaan tuli pieniä kyliä ja peltoaukeita. Venäjällä kun ollaan, tunsin tarvetta saada nauttia tuota aitovenäläistä herkkujen herkkua, eli kahvia ja blinejä smetanavaahdon kera. Näin tapahtuikin, löysin tien varresta ravintolan, jossa sorjat tarjoilijaneitoset toteuttivat велосипед турист eli polkupyöräturistin mielihalut vajaalla parilla sadalla ruplalla.
Iltapäivällä saavuin Königsbergin eli Kaliningradin kaupunkiin. Etelästä päin tultaessa kaupunki näytti rähjäiseltä, iltapäiväruuhka oli aikamoinen ja kaupunki vaikutti epäystävälliseltä pyöräilijälle. Pyöräteitä ei ollut, katujen reunakiveykset ovat järkyttävän korkeita ja autoja oli paljon. Pyöräilijä seikkaili jossain autojen ja jalankulkijoiden välimaastossa. Toisaalta kaupunki tarjosi sitä aitovenäläistä atmosfääriä, jonka vuoksi olin sinne tullutkin. Katunäkymiäkään ei voinut moittia. Kadulta löytyi myös kvasin eli kotikaljan makuisen juoman myyntikärryjä. Ostin juomaa mukillisen virkistykseksi.
Etsiskelin hotellia ja ensimmäinen eteentuleva vaikutti hyvältä. Kyseessä oli majoitusliiketoimintaa kaupungissa harjoittava Heliopark Kaiserhof-niminen yritys. Hikinen ja nukkavieru matkaaja otettiin sisään kuin pyöräteiden keisari konsanaan ja huone järjestyi kohtuulliseen 2600 ruplan (67 €) hintaan, paikan taso huomioon ottaen härmässä eurohintaan olisi tullut ykkönen eteen.
Huone oli ilmastoitu, ja kaikkialla näkyi venäläisten mieltymys ylellisyyteen. Kiertelin illan iloksi lähikorttelissa, nautin pari pulloa hyvää Baltika-olutta ja Burger Haus hampurilaiskopin maukkaan kerroshampurilaisen. Lisäksi poikkesin läheisessä hipermarketissa ostoksilla ja ihmettelin vodkavalikoimia. Vodkaa oli tarjolla kuin meikäläisessä Prismassa meijerituotteita. Kotimaista Ingmannin vadelmajättistä myytiin Karjalan jäätelö-nimellä. Ravitsevan iltapalan ja päivän kokemusten jälkeen uni maistui ilmastointilaitteen vienossa suhinassa. Kilometrejä 102.

8.7.2010, Reda-Gdynia-Gdansk-Elblag

Matka jatkui huoneessa kokatun aamupuuron voimalla. Redasta lähdettäessä reitillä oli kaupunkeja nauhamaisesti, että edellisen loppuessa seuraava alkoi. Pyörätietä oli ajettavana puolille päivin asti. Gdynian jälkeen tuli laulujuhlistaan tuttu Sopot ja sen jälkeen Lech Walesasta ja solidaarisuusliikkeestä tutuksi tullut satamakaupunki Gdansk. Yhteensä näissä kolmessa kaupungissa on tiemmä noin miljoona asukasta. Kaupunkien läpiajo tarjosi palveluita ja kaupunkinäkymiä. Poikkesin kahvilassa mansikkaleivoksella kahvikupposen kera. Vaikka pudotin ensimmäisen leivoksen lattialle, neitojen hymy ei hyytynyt ja sotku siivottiin hyvällä asiakaspalveluasenteella lohduttavien sanojen kera. Gdanskin jälkeen oli taas baana auki eli sai ajaa normaalia maantietä. Turvallisuudestaan huolimatta pyörätiet ovat rasittavia ajettavia, töyssyjä, katukiveysten reunoja ja pihoilta eteenpyrkiviä autoja on paljon. Saavutin illalla Elblagin kaupungin ja etsin sopivaa majoitusta. Laitoin Garminin vaihteeksi oikeisiin töihin sykkeenmittauksen ohella. Kaupungissa olikin paljon majoitusta ja valitsin reitiltä hotelli Mlynin, nimi viittaa ilmeisesti myllyyn ja oven päällä oli tähtiä kolme kappaletta. Hintaa pyydettiin 250 zlotyä, jota pidin kalliina. Respan neito kysyi, mikä olisi hinta jonka maksan, kerroin maksavani 200 zlotyä ja majoitus järjestyi. Uskollinen pyöräkin pääsi hotellimajoitukseen respan takahuoneeseen. Kilometrejä 103.

7.7.2010 Slupsk-Reda

Teltta kasaan ja maantielle. Läheinen kylä alkoi herätä uuteen aamuun ja tienlaidassa näkyi ihmisiä menossa työpaikoilleen eikä polkupyöräilevä turisti herättänyt sen kummempaa huomiota kenessäkään. Puolassa on mukava liikkua, kaikkea on hyvin tarjolla, turistia arvostetaan ja ihmiset eivät tuppaudu. Matkanteko sujui kuin lennossa, tuuli oli mukavasti selän takaa ja tiet olivat hyväkuntoisia. Slupsk osoittautui Vantaan ystävyyskaupungiksi, asukkaita Slupskissa on noin 100000. Fyysisessä rasituksessa täytyy energiansaannista huolehtia. Poikkesin tienvarsikuppilaan lounaalle. Olen oppinut Itä-Euroopan reissuilla, että rekkakuskien suosimissa paikoissa hinta ja laatu kohtaavat. Gulassi on pomminvarma valinta nälkäiselle, kuvan annos ei pettänyt taaskaan, hinta 15zl eli reilut 3 euroa, lihaa kuin siinä kuuluisassa sukuhaudassa. Jossain tienvarren kylässä väki oli myymässä metsän antimia. Ostin pikkutytöiltä litran mustikoita 15 zlotyn hintaan. Mustikallahan on paljon terveysvaikutuksia, sen sanotaan esimerkiksi parantavan näköä. Liekö ollut mustikoiden vai minkä vaikutusta, että huomasin siellä täällä tienlaidassa seisoskelevan nuorehkoja, hieman erikoisesti pukeutuneita naisia, jotka eivät odottaneetkaan meijeriauton kyytiä lähikaupunkiin. Kyseessä oli kirkkoveneen vuokraus ja tarjolla olisi ollut toiminnallinen lepohetki, kuten Matti Rämö mainiossa kirjassaan asian ilmaisee. Illalla majoituin Reda nimisen kylän Moksir-nimiseen urheiluhotelliin erittäin kohtuulliseen 80 zlotyn hintaan. Respan papparainen ei osannut kieliä, vasta venäjänkieliset sanat nomer, adin ja noch saivat äijän tajuamaan, että huonetta tässä ollaan vailla yhdeksi yöksi. Polkupyörämatkailija varmisti kuvan iltapalallaan terveellisten antioksidanttien ja Omega-rasvahappojen päivittäisen saannin. Päivän päätteeksi olin 116 km lähempänä kotia.