Olipa tämäkin taas päivä. Lähdin hotellin järjestämällä kuljetuksella klo 5, ajoaika oli noin 10 minuuttia. Olin hyvissä ajoin kentällä. Lentolipussani luki terminaali 1, harhailin siellä aikani mutta en löytänyt Norwegianin lähtöselvitystiskiä. Kysyttyäni asiaa neuvonnasta minulle kerrtotiin, että oikea terminaali on nykyään no: 2. Siirryin seuraavaan terminaaliin ja aikani harhailtuani löysin norskin tiskit. Pahaksi onneksi edessäni oli iso koululaisryhmä menossa Teneriffalle, ja kello kävi...
Kun lopulta oli minun vuoroni, sain ilmoituksen, että pyörää ei voida ottaa koneeseen pakkaamattomana. Pyörä olisi pitänyt kääriä muoviin ja ainoa löytämäni käärijä ilmoitti, että hän ei kääri noin suuria esineitä. Pyörä oli kuitenkin sellaisessa mallissa kuin Norwegian vaatii, polkimet irrotettuna, renkaat tyhjinä ja tanko käännettynä rungon suuntaisesksi. Menin takaisin tiskille ja sain neuvoteltua ehdon, että jos saan pysymään etuhaarukan suorassa niin, että ohjaus ei liiku, pyörä otetaan kyytiin. Minulla oli irtohihna, jolla sain jäykistettyä ohjauksen sitomalla eturenkaan runkoputkeen. Tämän jälkeen ilmeni, että pyörä ei sovi liinalle. Lopulta yksi virkailija lähti kävelyttämään minua ja pyörää kolmosterminaalin alakertaan, matkaa ehkä puoli kilometriä. Siellä oli erillinen turvatarkastus, josta minut ja saattajani tarkastettiin. Pyörää yritettiin röntgenkuvata, mutta se ei mahtunut laitteeseen. Tarkastusta hoitanut turvamies oli itsekin pyöräilijöitä, koska ihasteli pyöräni osia ja kyseli matkan sekä pyörän yksityiskohtia. Hän antoi lopulta armon käydä oikeudesta ja päästi meidät läpi. Jätin pyörän alakertaan ja siirryin kiireesti oikealle portille, josta pääsinkin pian koneeseen.
Lento meni hyvin, mutta Helsinki-Vantaalla odotti uusi yllätys. Sain laukun nopeasti, mutta pyörää ei kuulunut. Hihnan luona pyöri epätietoisena muutama muukin matkustaja. Menin katsomaan hihnan alkupäätä, rakas pyöräni oli hihnalla puoliksi sisällä, puoliksi ulkona ja hihna oli jumissa, laukkuja sen takana. Henkilökuntaa ei ollut missään. Aikamme kyseltyämme yksi virkailija tuli paikalle ja luukkua raotettiin niin että pyörä ja sen takana olleet laukut pääsivät ulos. Vika oli kuulemma lastinkäsittelijöissä, pyörä olisi pitänyt kulkea eri reittiä, ei suinkaan hihnalla. Pyörä selvisi onneksi vahingoittumattomana, kasasin laukut ja ajoin Tikkurilan asemalle odottamaan junaa, reissu oli ohi.
Matka oli kaikkiaan hieno ja onnistui mielestäni hyvin, vaikka välillä sade piinasi.En edennyt niin ylös rannikkoa pitkin, kun aluksi kaavailin. Loman loppu ja töihin paluu alkoi kummitella mielessä ja päätin kääntää Coimbrasta itään, myös huonot kelit olivat osasyynä päätökseen.
Portugali oli uusi tuttavuus. Maata sanotaan köyhän miehen Espanjaksi ja voi siinä olla vähän perääkin. Kansanluonne vaikuttaa hieman erilaiselta, portugalilaiset vaikuttavat hieman sulkeutuneilta, mutta ovat kuitenkin ihan mukavia turistia kohtaan. Elintaso on kuitenkin selvästi matalampi kuin Espanjassa, ainakin joissain osissa maata.
Pyöräily tuntui tällä kertaa jonkin verran edellisiä retkiä rasittavammalta, ehkä syynä on maastot ja ikääkin tulee koko ajan lisää. Pystyin kuitenkin ajamaan joka päivä, uupumisen vuoksi ei tarvinnut pitää lepopäiviä. Kokonaiskilometrimäärä on laskujeni mukaan melko tarkka 1600, kun tänään tuli vielä kymmenkunta kilometriä lentoasemalta Tikkurilan keskustaan.
Portugalin-Espanjan rajaseutu oli minulle yllätys vähäisen asutuksen ja vuoristoisen pinnanmuotonsa vuoksi.Pääsin reissulla taas "kelluvaan tilaan", jossa unohtuu työasiat ym ja keskittyy vain matkantekoon. Myös aikakäsitys muuttuu. Tuntuu kuin olisin aloittanut Malagasta kaksi kuukautta sitten.
Pyörä toimi paria rengasrikkoa lukuunottamatta moitteettomasti, Rohlofin takanapa on matkailukäytössä huolettomuudessaan maineensa veroinen.
Muutamat joiden kanssa olen puhunut, ovat sanoneet tälläista matkailua ja retkeilijää hulluksi. Voihan se niinkin olla, mutta hauskaa oli taas kerran. Suosittelen jos vain rohkeus riittää lähteä, kunto paranee pyöräillessä.
Kiitokset taas kaikille blogia seuranneille että olette jaksaneet lukea näitä sepustuksia:)
Kun lopulta oli minun vuoroni, sain ilmoituksen, että pyörää ei voida ottaa koneeseen pakkaamattomana. Pyörä olisi pitänyt kääriä muoviin ja ainoa löytämäni käärijä ilmoitti, että hän ei kääri noin suuria esineitä. Pyörä oli kuitenkin sellaisessa mallissa kuin Norwegian vaatii, polkimet irrotettuna, renkaat tyhjinä ja tanko käännettynä rungon suuntaisesksi. Menin takaisin tiskille ja sain neuvoteltua ehdon, että jos saan pysymään etuhaarukan suorassa niin, että ohjaus ei liiku, pyörä otetaan kyytiin. Minulla oli irtohihna, jolla sain jäykistettyä ohjauksen sitomalla eturenkaan runkoputkeen. Tämän jälkeen ilmeni, että pyörä ei sovi liinalle. Lopulta yksi virkailija lähti kävelyttämään minua ja pyörää kolmosterminaalin alakertaan, matkaa ehkä puoli kilometriä. Siellä oli erillinen turvatarkastus, josta minut ja saattajani tarkastettiin. Pyörää yritettiin röntgenkuvata, mutta se ei mahtunut laitteeseen. Tarkastusta hoitanut turvamies oli itsekin pyöräilijöitä, koska ihasteli pyöräni osia ja kyseli matkan sekä pyörän yksityiskohtia. Hän antoi lopulta armon käydä oikeudesta ja päästi meidät läpi. Jätin pyörän alakertaan ja siirryin kiireesti oikealle portille, josta pääsinkin pian koneeseen.
Lento meni hyvin, mutta Helsinki-Vantaalla odotti uusi yllätys. Sain laukun nopeasti, mutta pyörää ei kuulunut. Hihnan luona pyöri epätietoisena muutama muukin matkustaja. Menin katsomaan hihnan alkupäätä, rakas pyöräni oli hihnalla puoliksi sisällä, puoliksi ulkona ja hihna oli jumissa, laukkuja sen takana. Henkilökuntaa ei ollut missään. Aikamme kyseltyämme yksi virkailija tuli paikalle ja luukkua raotettiin niin että pyörä ja sen takana olleet laukut pääsivät ulos. Vika oli kuulemma lastinkäsittelijöissä, pyörä olisi pitänyt kulkea eri reittiä, ei suinkaan hihnalla. Pyörä selvisi onneksi vahingoittumattomana, kasasin laukut ja ajoin Tikkurilan asemalle odottamaan junaa, reissu oli ohi.
Matka oli kaikkiaan hieno ja onnistui mielestäni hyvin, vaikka välillä sade piinasi.En edennyt niin ylös rannikkoa pitkin, kun aluksi kaavailin. Loman loppu ja töihin paluu alkoi kummitella mielessä ja päätin kääntää Coimbrasta itään, myös huonot kelit olivat osasyynä päätökseen.
Portugali oli uusi tuttavuus. Maata sanotaan köyhän miehen Espanjaksi ja voi siinä olla vähän perääkin. Kansanluonne vaikuttaa hieman erilaiselta, portugalilaiset vaikuttavat hieman sulkeutuneilta, mutta ovat kuitenkin ihan mukavia turistia kohtaan. Elintaso on kuitenkin selvästi matalampi kuin Espanjassa, ainakin joissain osissa maata.
Pyöräily tuntui tällä kertaa jonkin verran edellisiä retkiä rasittavammalta, ehkä syynä on maastot ja ikääkin tulee koko ajan lisää. Pystyin kuitenkin ajamaan joka päivä, uupumisen vuoksi ei tarvinnut pitää lepopäiviä. Kokonaiskilometrimäärä on laskujeni mukaan melko tarkka 1600, kun tänään tuli vielä kymmenkunta kilometriä lentoasemalta Tikkurilan keskustaan.
Portugalin-Espanjan rajaseutu oli minulle yllätys vähäisen asutuksen ja vuoristoisen pinnanmuotonsa vuoksi.Pääsin reissulla taas "kelluvaan tilaan", jossa unohtuu työasiat ym ja keskittyy vain matkantekoon. Myös aikakäsitys muuttuu. Tuntuu kuin olisin aloittanut Malagasta kaksi kuukautta sitten.
Pyörä toimi paria rengasrikkoa lukuunottamatta moitteettomasti, Rohlofin takanapa on matkailukäytössä huolettomuudessaan maineensa veroinen.
Muutamat joiden kanssa olen puhunut, ovat sanoneet tälläista matkailua ja retkeilijää hulluksi. Voihan se niinkin olla, mutta hauskaa oli taas kerran. Suosittelen jos vain rohkeus riittää lähteä, kunto paranee pyöräillessä.
Kiitokset taas kaikille blogia seuranneille että olette jaksaneet lukea näitä sepustuksia:)
