lauantai 12. maaliskuuta 2011

Lisää valmisteluja, lähtö lähestyy





Kamat alkaa olla paketoituna, vielä jotain pientä täytyy ottaa mukaan. Pyörälaatikolle näyttää tulevan painoa noin 26-27 kiloa, lätkäkassille noin 19 kiloa. Aivan puhdasoppisessa luottokorttimatkailussa kamojen paino putoaisi kymmeniä kiloja, kun laukut, teltta, makuualusta, tyyny, makuupussi, tavaratelineet ym. voisi jättää pois, pyöränäkin voisi voisi olla vaikka kotona tallissa värjöttelevä Bianchi Via Nirone. Mukaan lähtee nyt muutama varaosa ja työkalu vaikka matka suuntautuukin sivistyneelle seudulle. Painosta huolimatta mukaan tulee myös Asus 701 miniläppäri, jolla yritän päivittää blogia mikäli löytyy jostain Hotspotteja ilmaista nettiyhteyttä varten. Kamerapuolella päätin jättää painavan digijärkkärin kotiin ja tyytyä Fuji F70EXR:n kuviin.

Googlen katunäkymien perusteella ainakin Espanjassa on paikoin kapeat pientareet tien laidoissa, joten lienee viisainta ottaa huomiovärinen liivi mukaan ja käyttää sitä. Moottoriteillä eli espanjalaisittain autopistoilla on tietullit ja kuulemma rekat käyttävät paljon näitä maksuttomia kapeampia teitä. Googlen kuvissakin näkyy paljon rekkoja. Kuva on N11-tieltä Barcelonasta Ranskan suuntaan, pyöräilijälle ei ole paljoa tilaa laidassa

Rahaliikenteen olin etukäteen laskenut pitkälti luotollisen Visa Creditin varaan. Huonoksi onnekseni sain pari päivää sitten tekstiviestin Luottokunnasta, että kortti suljetaan turvallisuussyistä. Kortin numero oli vuotanut jonkin isomman jutun yhteydessä vääriin käsiin. Täytynee siirtyä käteistalouteen reissun ajaksi, varalta otan Visa-debit kortin, vaikka en sen käytöstä pidäkään ulkomailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti