lauantai 17. maaliskuuta 2012

Briviesca - Alsasua 17.3.2012

Heräsin hotellissa naapurihuoneesta kuuluviin elämän ääniin kuuden maissa. No, olipa ainakin aikaa pakata tavarat kunnolla. Päivän reitti eteni kohti koillista ja baskialuetta. Tie kulki Briviescan ja Miranda de ebron välillä kapean solan kautta, vuoret olivat henkeäsalpaavan hienoja. Paikkojen nimet muuttuivat jotenkin erikoisiksi, ei kovin espanjalaisiksi. Kysyin Miranda de ebrossa poliisilta neuvoa kuinka ajaa luvallisia reittejä Vitoriaan. Sain ajo-ohjeet ja kannustusta, mutta reitti olikin aikamoinen. Ohitseni pyyhälsi kymmeniä maantiepyöräilijöitä. Olin heidän vuoristoisella harjoitusreitillään raskaan juhtani kanssa. Vitoria tuli lopulta ja sain taksimiehiltä hyvät reittiohjeet Ranskaan ajamista varten. Hörhöilin jossain vaiheessa viitisen kilometriä moottoritiellä. Espanjalaiset on mukavia kun kukaan ei käyttänyt äänitorvea, saksassa olisi luultavasti joka toinen autoilija töötännyt. Poikkesin päivänmittaan Dia-nimisen kauppaketjun myymälässä hakemassa lihapullakastikepurkin, patonkia, juustoja, tonnikalaa, aprikoosimehua, maustamatonta jogurttia ja riojalaista. Hinnat on niin halpoja, että melkein kassalla naurattaa. Suosittelen jos liikkuu Espanjassa. Päädyin yöksi Omenahotellin tyyppiseen majapaikkaan Alsasuaan. Kilometrit 145. Kuulin että Ranskaan on 140 km, siinä olisi taas vääntämistä huomiseksi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti