maanantai 4. huhtikuuta 2011

1.4.2011 Walsrode - Lutzow





1.4.2011 perjantai
Yön aikana sade oli loppunut. Hotelli Erän aamupalaan kuului juustosämpylöitä, pikakahvia, maustamatonta jogurttia ja banaani. Tiedossa oli hyvä ajopäivä. Pohjois-Saksassa tuuletkin ovat kääntyneet myötätuuleksi tai ainakin laitamyötäisiksi. Ajoin pari-kolmekymmentä kilometriä ja avasin koko maan kartan. Mittailin hetken etäisyyksiä ja kokeilin navigaattorillla paljonko se antaa matkaa Rostockiin lyhintä reittiä. Garmin näytti 237 km. Ynnäiltyäni hetken totesin, että nyt taitaa tulla kiire. Ihailemaltani polkupyörämatkailija Jukka Karvoselta oli joskus kysytty, että kuinka pitkästi pyörällä ajetaan päivässä. Hän oli vastannut salaviisaasti että satakunta kilometriä, mutta tarvittaessa menee kaksikin sataa. Näytti, että minulle tuli nyt tämä tarve. Nopeutin vauhtia ja vähensin valokuvausta, ruoka- ja juomataukoja. Tavoitteena oli päästä lauantaiksi Rostockiin, koska jos en ehdi lauantai-iltapäivän tai iltayön laivaan, paluu venyy paluu tiistaihin. Soitin puoliltapäivin Tallinkille varmistaakseni ja varatakseni paikan 3.4. klo 2.00 yöllä lähtevään laivaan. Virolaisittain suomea puhuva virkailija kertoi, että liikennöinti Rostockista alkaa vasta tiistaina. Olin nimenomaan varmistanut heidän nettisivuiltaan, että 2.4 ei lähde laivaa ja oletin että 3.4 lähtee, koska yhtiö ajaa sunnuntaisin ja 3.4 on sunnuntai. Vastauksen kuultuani soitin Finnlinesille ja sain hyttipaikan ja polkupyöräpaikan 2.4 klo 16.30 lähtevään laivaan. Aluksi näytti pahalta, koska varaus olisi pitänyt maksaa heti ja minulla oli ainoastaan Visa Debit-kortti mukana, josta oli takana oleva pin-koodi kulunut pois. Juuri tätä koodia olisi tarvittu. Selitettyäni tilanteen ystävällinen asiakaspalvelija antoi mahdollisuuden maksaa lähtöselvityksessä. Päivän aikana törmäsin itselleni uuteen ilmiöön. Saksassa tievarsiprostituutio näyttää olevan hienovaraisemmin järjestettyä kuin Ranskassa tai Itä-Euroopassa. Ranskassa naiset palelivat tienvarressa yllään silmäkooltaan lahnaverkon veroiset sukat ja roiskeläpän mittainen hame. Reitilleni sattui muutaman kymmenen kilometrin matkalla tienvarteen pysäköityjä asuntoautoja, joiden kyljissä oli suuria sydämenkuvia ja ”sexy girls” tarroja. Sinisilmäisinkään ohikulkija tai rekkakuski tuskin kuvittelee, että kyse on jostain ikäloppuja, huonojousisia asuntoautoja vuokraavasta autovuokraamoketjusta. Kuvan auto on yksi näkemistäni. Se, että auto on kuvassa hieman vinossa johtuu siitä, että kuva on otettu vauhdissa polkupyörän päältä, eikä meneillään olevasta asiakastapaamisesta. Päivä oli siis ajopainotteinen, ajoin Walsrodesta lähelle Scweriniä. Yövyin viimeisen yön teltassa tiheässä lehtikuusimetsässä pienessä kylässä nimeltään Lutzow noin 25 km Scwerinistä. Päivän kilometrit 186.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti